Nyt tarkkana, tätä on kalaonnin ympäristövastuu
Pyrimme kaikessa toiminnassamme luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Ympäristövastuullisuuden kulmakiviä ovat tuotantomme korkea energiatehokkuus sekä kiertotalousajattelu.
Alkuperällä on merkitystä – läheltä parasta
Suosimme kotimaista, lähellä kasvanutta kalaa, jonka alkuperän tunnemme. Käytämme tuotteissamme esimerkiksi ravintoarvoiltaan korkealaatuista Benella-kirjolohta, jota kasvatetaan Itämeren ravinteita kierrättäen sekä lajikannoiltaan elinvoimaisia järvikaloja.

Raaka-aineen 100% hyödyntäminen
Kalaraaka-aineen käytämme tarkkaan. Tuotannossamme ei synny lainkaan hukkaa. Elintarvikkeiksi kelpaamattomat osat menevät muun muassa rehuksi, lemmikinruoaksi ja käsityöteollisuuteen. Vuodessa Kalavapriikin tehtaan läpi kulkee kirjolohta ja lohta yhteensä noin 2000 tonnia ja muita kalalajeja 200 tonnia.

Tuotanto – Energiaa maasta ja auringosta
Tavoitteemme on olla mahdollisimman omavarainen energian käytön suhteen. Kalaonni-tuotteet valmistetaan Kuopiossa erittäin energiatehokkaaksi suunnitellussa tuotantolaitoksessa, joka hyödyntää auringosta ja maalämmöstä saatavaa uusiutuvaa energiaa.
Vuonna 2016 valmistunut tehtaamme sijaitsee Kuopion Pienessä Neulamäessä. Se on suunniteltu mahdollisimman energiatehokkaaksi. Juuri energiatehokkuus on Kalavapriikin ympäristövastuullisuuden kulmakivi. Vuonna 2018 rakennettiin aurinkoenergiavoimala, joka tuottaa noin 14 % vuosittaisesta tehtaan käyttämästä energiasta. Lisäksi hyödynnämme maalämpöä ja kaikki hukkalämpö otetaan talteen.

Pakkaus muovinvähennysmankeliin
Olemme kiinnittäneet erityisen paljon huomiota pakkaustemme ekologisuuteen. Muovin vähentäminen on yksi tärkeimmistä toimista sillä saralla. Muovittomuuden olemme vieneet pitkälle niin kuljetuksissa kuin tuotannossakin: pakkaamme kalaherkkumme kartonkiin ja korvaamme pakkausten muovin paperilla – aina kun se on mahdollista tuoteturvallisuuden ja laadun kannalta.
Kaikki Kalavapriikin käyttämät styroxilaatikot korvataan aaltopahvilaatikoilla. Kyseessä on sekä yleinen trendi että asiakaslähtöinen ratkaisu. Asiakkaiden ei enää tarvitse hävittää pakkauksia sekajätteenä, vaan aaltopahvilaatikot voi laittaa pahvinkeräykseen. Kuopion tehtaalta myyntiin lähteneiden styrox-pakkausten määrä on ollut noin 22 000 kg. Tämä määrä siis säästetään pahvilaatikoihin siirtymällä.
DS Smithin suunnittelemassa ja valmistamassa Tuoreboxissa muovi on korvattu kuitupohjaisella pahvilla, joka on täysin vedenpitävä sekä eristää kylmää ja lämpöä.
Aaltopahvipakkausten raaka-aine on FSC-sertifioitu, mikä tarkoittaa että se on tuotettu vastuullisesti ja pakkauksen alkuperä on jäljitettävissä. Kierrätysnäkökulman lisäksi pahvilaatikot ovat merkittävästi ympäristöystävällisempiä myös logistiikan suhteen. Pahvilaatikoiden viedessä styrox-laatikoita vähemmän tilaa kuljetuspäästöt vähenevät 95 prosentilla. Pienempään tilaan menevät pakkaukset tuovat myös säästöjä tilankäytössä.
Kalavapriikin tehtaalla on käytössä myös kartonkia käyttävä pakkauskone, jolla muovin kulutusta on pystytty vähentämään huomattavasti. Aaltopahviin siirtymisen myötä Kalavapriikki käyttää lisäksi pienlähetyksissään paperipusseja, ja muovikalvot korvataan paperilla aina kun mahdollista.

Vesistömme on meille rakkain
Vesistöissä olevien mikromuovien suhteen tilanne on niin huolestuttava, että Kalavapriikki katsoo velvollisuudekseen tarttua ongelmaan oma-aloitteisesti. Nyt tehdyillä ratkaisuilla on pitkäkantoiset vaikutukset. Kalavapriikin kaikkea toimintaa määrittelee ympäristövastuullisuuden periaate. Muovin vähentäminen on yksi sen tärkeimmistä käytännön toimenpiteistä. Siinä Kalavapriikki haluaa olla kärjessä ja viedä muovittomuuden niin pitkälle kuin mahdollista niin kuljetuksissa kuin tuotannossakin. Samalla on kyse asiakkaiden tarpeiden kuuntelemisesta, sillä yhä useampi kuluttaja on herännyt muoviongelmaan ympäristössämme.
Kalavapriikille ympäristövastuullisuus tulee oikeastaan luonnostaan – ollaanhan tekemissä luonnontuotteiden kanssa. Kalojen elinympäristön kunnosta huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää paitsi eettisyyden mutta myös mahdollisimman laadukkaan tuotteen vuoksi.

Kuljetus – tiiviimmin, fiksummin, puhtaammin
Pahvilaatikoiden viedessä styrox-laatikoita vähemmän tilaa kuljetuspäästöt vähenevät 95 prosentilla. Pienempään tilaan menevät pakkaukset tuovat myös säästöjä tilankäytössä.
Kaupunki sijaitsee rikkaiden kalavesien äärellä sekä logistisesti hyvällä paikalla. Nämä ovat niitä ominaisuuksia, jotka mahdollistavat sen, että Kalavapriikki voi toimia valtakunnallisesti.