Siirry sisältöön

Kaipaatko makua ja väriä kalaruokaan? Näillä eväillä onnistut helposti

kalaonni-taattua-kalaonnea.jpg

 

Mistä syntyy nopeasti kevyttä ja maukasta, lihaisaa mutta ekologista ja terveellistä ruokaa? Grillissä, uunissa tai pannulla fileinä tai suikaleina paistuvaa, koko perheelle maistuvaa. No, kotimaisesta kalasta tietysti!

Broilerista eli kansankielellä kanasta tuli 90-luvulla joka kodin suosikkipikaruokaa, kun sitä alettiin myydä tuoreina suikaleina ja fileinä markettien kylmähyllyissä. Kalatuotteissa vastaava kehityskulku on voimistunut vasta viime vuosina.

– Ruoan valmistaminen kotimaisesta kalasta on tällä hetkellä helpompaa kuin koskaan. Kalaruokaosastolla näkee lähes viikottain uutta maisteltavaa, Kalaonni-tuoteperheen kehityksestä vastaava Ari Hietanen Kalavapriikilta iloitsee.

– Kala ei ole aivan vielä uusi kana, mutta sitä tavoitetta kohti mekin Kalavapriikilla teemme töitä. Erityisesti kotimainen kala on terveellistä ja ravitsevaa ruokaa sekä ilmaston kannalta kestävä valinta lautaselle, Hietanen perustelee.

Silmäys lähimarketin valikoimaan riittää kertomaan, että Hietanen tietää mistä puhuu. Kalaosaston yleisilme näyttää todella elävöityneen ja tuotteiden kirjo laajentuneen. Löytyy valmiiksi kypsennettyä ja tuoretta kotimaista kalaa fileinä, suikaleina ja kuutioina, maustamattomina ja maustettuina.

Tarjontaa tarkemmin tutkiessa katse kiinnittyy värikkäisiin pakkauksiin, joita kuvittavat isoin kirjaimin präntätyt omalaatuiset tuotenimet; Blanko-kirjolohifilee, Letkee-lahnabiffi, Mieletön muikku, Paholaisen kirjolohipannu. Kas, nehän ovat Kalaonnia.

 

Maut maailmalta, kala aina kotivesistä

Kuopiolaisen kalaruokatalo Kalavapriikin Kalaonni on tuonut parin viime vuoden aikana kalaruoan valmistamiseen helppoutta ja kotimaisen kalan makumaailmaan uudenlaista twistiä määrätietoisella otteella. 

Voisi jopa sanoa, että heidän rohkeiden tuotelanseeraustensa jälkeen kansallinen kalaruokakeittokirjamme ei tule olemaan enää entisensä. Moni tuttu resepti on saanut kalavapriikkilaisten keittiössä onnistuneella tavalla freesin päivityksen. Kalaonnin tuotteiden fanikunta näyttääkin kasvavan lähes myyty pakkaus kerrallaan -tahtia.

Osa Kalaonni-tuotteista versioi viileän tyylikkäitä pohjoismaisia kalaruokaklassikkoja, kun taas toisiin on haettu makuja erityisesti valtamerten takaa Aasian ja Latinalaisen Amerikan maiden lämpimän mausteisista keittiöistä.

– Paistovalmiit Paholaisen kirjolohipannu, Thai Curry kirjolohikuutiot ja Kevätsipuli sitruuna  kirjolohipala ovat esimerkkejä meidän uusimmista makumatkasarjan tuotteista. Näitä maistellen pääsee nopeasti kaukomaiden katukeittiöiden tunnelmiin. Siksi sanommekin toisinaan myyvämme äkkilähtöjä ja pakettimatkoja, Hietanen nauraa.

Vaikka maut tulevat maailmalta, Kalaonnin tuotteissa käytetään vain kotimaista kalaa. Kirjolohi on yksi tärkeimmistä pääraaka-aineesta sen suosion ja monikäyttöisyyden vuoksi.

– Suomalaiset pitävät lohikalojen mausta. Kirjolohessa on se hieno puoli, että se kestää vahvojakin mausteita ja yllättäviä yhdistelmiä. Siksi tästä tutusta kalasta on kiitollista maustaa uudella tavalla kiinnostavaa ja maistuvaa ruokaa, Hietanen myhäilee.

 

 

Iloa kiireisille betonimeren markettikalastajille

Hietanen kertoo, että kaikki Kalaonnin tuotteet syntyvät pohjimmiltaan varsin yksinkertaisella reseptillä: hyvä kalaruoka on iloista, helppoa ja vastuullista – ja toki myös maistuvaa.

– Me loimme Kalaonnin kiireisiä betonimeren markettikalastajia varten. Meitä kaikkia arjen harmaudessa tarpojia, jotka haluamme varmuudella lautasillemme puhtaita ja kestävästi tuotettuja kotimaisia makuelämyksiä, Hietanen kertoo.

Tuotteissa tärkeintä korkean laadun ja maun rinnalla on niiden valmistamisen nopeus ja helppous.

–Haluamme tehdä kalaruoasta helppoa ihan jokaiselle. Harvalla on aikaa tai halua sotkea puolta keittiötä limaisella kalalla tai rämpiä ruotojen kanssa, ja miksi pitäisikään, me olemme siinä ammattilaisia ja teemme täällä sen homman nopeammin, Hietanen sanoo.

Kaikki Kalaonnit ovat käytännössä lähes ruodottomia, joko nauttimista vaille valmista evästä tai ne vaativat vain lyhyen kypsennyksen. 

– Valmistipa millaista gourmet-sapuskaa tahansa, ainakaan kalan osalta aterian valmisteluun ja kypsentämiseen ei mene Kalaonnin tuotteilla käytännössä koskaan muutamia minuutteja enemmän aikaa. Paketti auki, pyöräytys pannulla ja kala lautaselle lisukkeiden seuraksi, Hietanen opastaa.

 

Nopeita kalaruokia piiruakaan laadusta tinkimättä

Samaan hengenvetoon myös laatuasioista Kalavapriikilla vastaava Hietanen kiirehtii lisäämään, että ruoan valmistamisen nopeus ei tarkoita, että laadusta tarvitsee kalatuotteissa tinkiä.

– Tuoreesta suomalaisesta kalasta valmistuu lähtökohtaisestikin nopeasti ruokaa. Me teemme esivalmistelut ja osan tuotteista maustamme myös valmiiksi. Siksi homma hoituu kotikeittiöissä nopeasti, Hietanen lupaa.

Hietasen reaktio kertoo, että Kalaonnilla suhtaudutaan laatuun hartaudella. Näin tuntuu olevankin asia sekä maun että raaka-aineen laadun suhteen. 

Tuotteissa maistuvat aito savu, yrtit ja mausteet sekä tuoreet, puhtaat raaka-aineet. Kalaonnin kirjolohen alkuperä on aina Suomi, ja käytetystä kirjolohesta suuri osa on ravintoarvoiltaan sydänterveyden kannalta optimaalista Benella-kalaa, joka tulee Kalavapriikin omalta kasvattamolta Koillismaalta, Vääräniemen kalankasvattamosta.

 




Teemme kalaruokaa yhdessä oman maun mukaan 

Reseptiikan osalta laatua varmistaa tuotekehitystiimin tukena käytännössä koko Kalavapriikin henkilöstö.

– Yksikään tuote ei lähde meiltä liikkeelle, jos työntekijämme eivät nosta sille peukkuja pystyyn. Näitä makuja uskaltaa siis tarjota kevein mielin etukäteen maistamatta pitopöydässä.  Tuotteemme käyvät läpi sen verran tarkan ja erilaisista mauista pitävän porukan seulan, ennen kuin ne pääsevät edes testikierrokselle ruokakauppojen ostajille, Hietanen paljastaa.

Kalavapriikin porukkaa tuntuu yhdistävänkin erityisesti rakkaus makunystyrät nyrjäyttävän hyvään ruokaan sekä iloisen reipas asenne uuden tutkimisen suhteen.

– Kalaruoan maustaminen ja maistaminen sekä kaikki innovointi siihen liittyen saa olla meillä hauskaa. Vaalimme rentoa kokeilukulttuuria yhteisössämme, mikä näkyy Kalaonnissa tuotevalikoiman runsautena ja yllättävinäkin mutta aina silti toimivina makuyhdistelminä, Hietanen summaa.

– Näitä meidän tuotteita maistelemalla jokaisen on helppo tutustua uudenlaiseen tapaan maustaa kalaruokaa ja saada kiinni ideasta. Siitä voi sitten lähteä säveltämään itsekin uusia kokeiluja, Hietanen rohkaisee.

 


Näin sinäkin onnistut kalan maustamisessa – valitse joko puhtaat perusmaut tai eksoottinen revittely ja hyödynnä viisi vinkkiä

Useimpia kaloja voi maustaa monella eri tavalla. Kala itsessään on melko mieto maku, joten mausteilla voi lisätä siihen makua ja syvyyttä. Monet voimakkaat mausteet, kuten inkivääri, valkosipuli, korianteri ja chili, sopivat erinomaisesti kirjolohelle ja lohelle. Ne antavat lisää makua ja tuovat mausteisuutta. 

Kalaonni-maailmassa elävät rinnakkain sekä perinteiset maut että eksoottiset revittelyt. Kaikki tuotteet ovat kuitenkin selkeästi jompaa kumpaa. Klassikoita tai makumatkoja.

Tässä piilee tärkein neuvo myös kalaruokaa itse kotona maustavalle: ensin täytyy päättää, millaista ruokaa olet tekemässä. Tavoitteletko ruokaan muutaman puhtaan perusmaun ympärille rakentuvaa tyylikkyyttä ja varmaa klassisuutta vai haluatko hakea siihen makuavaruutta ja ennennäkemättömiin sfääreihin taivuttavan aromiharmonian.

Tässä viisi yleistä tapaa maustaa kalaruokia:

  1. Suola ja pippuri – perusmaustepari toimii jokaiselle kalalle. Ripaus suolaa korostaa kalan makua ja pippuri antaa sille lisämakua. Paistetuille muikuille riittävät nämä mausteet.
  2. Sitruuna toimii aina. Se antaa raikkaan ja happaman maun kalaan, ja se on erityisen hyvä yhdistettynä esimerkiksi pippurilla ja suolalla maustetun kirjolohen kanssa.
  3. Yrtit, kuten tilli, persilja, rosmariini ja timjami, antavat kalaruoille makua ja saavat sen tuoksumaan ihastuttavan aromikkaalta. Nämä toimivat varsinkin vaalealihaisissa kaloissa.
  4. Erilaiset kastikkeet, kuten mausteiset teriyaki, seesami-miso, piparjuuri ja togarashi ja lempeämmät bearnaise tai hollandaise antavat kalaruoille runsaasti makua ja täyteläisyyttä. Edellä mainitut sopivat varmasti kirjolohelle.
  5. Jos nämä vinkit eivät toimi tai tuntuvat vaikeilta, kurvaa kauppaan, koppaa kassiin pala Kalaonnia ja lautasellasi on takuulla onnistunut elämys jotain muuta kuin arkista harmautta. Tutustu: Kalaonni.fi